Skip to Content

Finaalikonkari vai ensikertalainen naisten cupmestariksi?

Naisten lentopallon Suomen Cupin finaalissa tulevana sunnuntaina 2.2. kello 15.00 Turussa Kupittaan palloiluhallissa lyövät yhteen kaikkien aikojen menestyksekkäin cupseura LP Viesti Salosta ja ensimmäisen kerran finaalissa oleva Nurmon JymyVolley.


Ottelu on nähtävissä Yle TV2:ssa suorana kello 14.45 alkaen

Sen lisäksi että seurojen cupmenestyksessä on suurin mahdollinen ero, niin lisäksi iso fakta on se, että JymyVolley ei ole koskaan pystynyt voittamaan salolaisia Mestaruusliigassa. Kohtaamisia on 26 kappaletta.

LP Viesti on naisten Mestaruusliigassa cupfinaaliin tultaessa viidennellä tilalla voitettuaan 12 ja hävittyään 7 otteluista.

Salolaisten avainpelaaja on kohti uutta liigan piste-ennätystä murskaavasti matkalla oleva kenialaishakkuri Pamela Owino. Owino on tehnyt 27 pistettä ottelua kohden. LP Viestin passareista Lotta Kukkonen on pelannut selkeästi enemmän, mutta Iida Mikkonen on tarjonnut hyvän vaihtoehdon. Keskellä kaksikkona on ollut kaksi kertaa cupin aiemmin voittanut Anna Czakan sekä Emmi Mäki-Kojola. Yleispelaajina on kierrätetty runsaiden loukkaantumistenkin myötä lähinnä nelikkoa Emmi Riikilä, Tuuli Tuominen, iina-Reeta Kaikkonen ja Saimi Heikkinen. Liberoina ovat vuorotelleet hyvin tasamääräisesti Anna Syrjälä ja Juulia Jäppinen.

JymyVolley on Mestaruusliigassa kymmenennellä tilalla voitettuaan kolme ja hävittyään 17 ottelua.

Nurmolaisista Julia Junila on ollut passareista enemmän vastuussa, mutta myös Sofija Richlieva on pelannut reilusti. Avainpelaajina hyökkäjistä ovat yhdysvaltalainen Morgan Bossler ja kolumbialainen Sofia Cuartas. Kaksikon pelirooleja on kierrätetty kauden aikana Bosslerin pelattua sekä keskellä että hakkurina ja Cuartasin sekä hakkurina että yleispelaajana. Aliisa Mansikka-aho on ollut läpi kauden joukkueen toinen yleispelaaja ja hyvän vaihtoehdon on paikalle tarjonnut myös nuori Aino Kantokoski. Keskellä Bosslerin lisäksi ovat pelanneet pääosin Michaela Bajnokova sekä Emilia Tyynismaa. Liberoina ahertavat Jannika Kaski ja Ellanoora Lehtonen.

Cupmestarille palkinnoksi on luvassa 10 000 euroa sekä paikka ensi kauden Eurocupeihin. Hopeajoukkue kuittaa 3 500 euroa palkintorahaa.

Ensimmäinen lentopallon naisten Suomen Cupin mestarit oli Lahden Kimmo vuonna 1968. Tämän jälkeen pelattiin cupmestaruudesta 1975-1985 ennen kuin oli taukoa 1986-1989. Nyt cupmestaruudet on ratkottu yhtäjaksoisesti vuodesta 1990 lähtien. Nyt ratkotaan naisten 47:s mestarijoukkue.

Tie finaaliin

LP Viesti

  • Rantaperkiön Isku V 3-0
  • Raision Urheilijat V 3-1
  • LP-Vampula K 3-0
  • Puijo Wolley K 3-2

JymyVolley

  • Vehniän Wartti V 3-0
  • Lempo-Volley V 3-0
  • LP Kangasala K 3-0
  • OrPo V 3-1

Finalistien tämän kauden kohtaamiset

17.11.2024 JymyVolley – LP Viesti 1-3
8.12.2025 LP Viesti – JymyVolley 3-0

Finalistien kaikkien aikojen Mestaruusliigan kohtaamiset

Voitot LP Viestille 26-0, erävoitot 78-13 LP Viestille
Kaikki ottelut pelattu 2017-2024 välisenä aikana

Aiemmat cupmestaruudet

LP Viesti 10 kertaa (-02, -04, -07, -08, -09, -10, -11, -14, -15, -16)
JymyVolley – ei mestaruuksia

Aiemmat cupfinaalit

LP Viesti 17 kertaa (-01, -02, -04 lähtien aina -16 asti yhtämittaisesti, -19, -20)
JymyVolley – ei finaaleja

Aiemmat mitalistit finaalijoukkueissa

LP Viesti
Anna Czakan, mestari -15 ja -16, hopeaa -19, -20. Kaikki LP Viestissä.
Tuuli Tuominen, mestari -19 LiigaPloki ja -22 Hämeenlinna
Emmi Riikilä, hopeaa -18 Hämeenlinna ja -21. -22 LP Kangasala
Juulia Jäppinen, hopeaa -23 Pölkky Kuusamo
Anna Syrjälä, hopeaa -20 LP Viesti
Ada Vikstedt, hopeaa -20 LP Viesti

JymyVolley
Ei aiempia cupmitalisteja

Päävalmentajat

Teemu Mäkikyro, LP Viesti
Ei aiempia cupfinaaleja

Jukka Tuovinen, JymyVolley
Cupmestari -06, -07 Sampossa
Cuphopeaa -02 PerPo, -12 Sampo, -16 Sampo, -20 Savo Volley ja apuvalmentajana -10 Sampo

Teksti: Toni Flink

Back to top