Tekniikka- ja taitokoulu (TTK)
Ilmoittautuminen
Lähijaksojen ajankohdat, kouluttajat ja toteutuspaikat (alueittain) löydät alta olevan painikkeen takaa. Ilmoittautumislinkki löytyy kunkin koulutuksen kohdalta. Seuroilla on edelleen mahdollisuus ilmoittaa koulutustarpeesta erillisellä lomakkeella, mikäli seurassa on useampi koulutettava valmentaja ja sopivaa ajankohtaa koulutukseen osallistumiseksi ei löydy koulutuskalenterista.
Tekniikka- ja taitokoulu (ent. tekniikkakoulu) on lentopalloliiton koulutusten perusta ja vuodesta 2025 alkaen koulutusten ensimmäinen askel. Koulutuksen suorittamisen jälkeen valmentaja voi siirtyä eteenpäin koulutuspolulla, oman valmennettavan ryhmän ikävaihe ja kokemuspohja huomioiden, joko 1-tason tai 2-tason koulutukseen.
Tekniikka- ja taitokoulussa käydään läpi lentopallon eri teknisten osa-alueiden avainkohdat, niiden opettaminen eri ikäluokille ja kehitysvaiheessa oleville, sekä niiden soveltaminen erilaisiin harjoitteisiin ja pienpeleihin. Koulutuksessa tutustutaan myös taidon opettamiseen, sekä harjoituksen suunnittelun ja toteuttamisen perusteisiin.
Koulutuksen jälkeen valmentaja hallitsee lentopallon perustekniikoiden avainkohdat ja pystyy soveltaen opettamaan niitä eri-ikäisille junioreille niin omina harjoitteina kuin pienpelienkin kautta. Valmentaja saa myös työkaluja oman arjen valmennukseen mm. eri harjoitteiden, organisointimallien ja materiaalien kautta.
- Kohderyhmä
- Lentopallovalmentajan koulutuksensa aloittavat (myös entiset pelaajat)
- Lajitekniikoiden opettamisesta kiinnostuneille
- 1-tason tai 2-tason koulutuksen yli 5v sitten suorittaneet (lajiosaamisen päivittäminen)
- Lentopalloa opettaville opetusalan henkilöille (eri koulutusasteilla).
- Koulutuksen rakenne
- Käytännön lähiopetus salissa n. 20h
o Koulutus toteutetaan viikonlopun aikana (la-su, n. klo. 9-18)
o Vastuullinen valmentaja verkkokurssit
- Käytännön lähiopetus salissa n. 20h
- Avaintavoitteet
- Valmentaja hallitsee teknisten perustaitojen opettamisen ja teknisen toteutuksen
- Valmentaja osaa soveltaa teknisten taitojen harjoittelua eri harjoitteiden ja pienpelien sisälle
- Valmentaja hallitsee taitojen oppimiseen ja opettamiseen liittyviä perustaitoja
- Valmentaja löytää työkaluja omaan arkivalmennuukseensa ja laajentaa omaa harjoitepankkiaan
- Valmentaja ymmärtää innostavan oppimisympäristön luomisen perusteita ja merkityksellisyyttä
Toteutus
Käytännön saliosion kokonaiskesto on noin 20 tuntia (riippuen ryhmän koosta sekä aktiivisuudesta). Koulutus toteutetaan pääasiassa kahtena peräkkäisenä päivänä (suositus la-su 10+10 tuntia). Saliosio pyritään toteuttamaan yhteistyössä alueen jonkin seuran kanssa (salitilat, varusteet, demourheilijat jne.) mahdollisimman lähellä koulutettavia valmentajia. Järjestävä seura vastaa mahdollisista tilakustannuksista. Tilakustannuksia ei voi valuttaa osallistujamaksuihin.
Huomioithan että, koulutukseen osallistuville ei ole vakuutusta Lentopalloliiton puolesta. Huolehdithan siitä että, oma vakuutusturvasi on kunnossa. Koulutus sisältää lähtökohtaisesti käytännön toimintaa, mihin kouluttautuva voi halutessaan osallistua.
Muistathan käydä kirjautumassa eLentiksessä kyseiselle kurssille jo ennen koulutuksen alkua, jotta pääset käsiksi materiaaleihin. Ohjeet kirjautumiseen saat ilmoittautumisen yhteydessä ja tarvittaessa kouluttajilta ennen koulutuksen alkua.
Demoryhmä
Odotamme osallistujien tuovan mukanaan myös omia valmennettaviaan (F-C-juniorit) demourheilijoiksi. Demoryhmän kautta kouluttaja konkretisoi koulutussisältöjä. Samalla koulutukseen osallistuvat saavat malleja/vinkkejä urheilijoiden käsittelyyn, opettamiseen, vuorovaikutukseen, palautteen antamiseen, sekä vaatimustason ylläpitämiseen. Usein myös oppimiskyky nousee hyvin esiin demoryhmän välityksellä.
Demourheilijioden vakuutusturva tulee ehdottomasti olla kunnossa, sillä Lentopalloliitto ei vastaa mahdollisista vahingoista koulutuksen yhteydessä. Ole yhteydessä kouluttajaan demourheilijoiden osalta.
Kouluttajat
Kouluttajina toimivat Lentopalloliiton auktorisoimat kouluttajat.
Hinta
Tekniikka- ja taitokoulun (TTK) hinta on 180€/osallistuja. Osallistujat vastaavat itse mahdollisista ruokailu- ja majoituskustannuksista.
Mikäli sinulle tai seurallesi ei löydy sopivaa ajankohtaa tai paikkaa koulutukselle, ota yhteyttä valmennuspäällikkö Oskar Muuriseen tai vastuukouluttaja Jaakko Hakuliseen.
Vastuullisuus urheilussa – lentopallossa
Lasten ja nuorten kanssa toimiminen edellyttää erityisen vahvaa luottamuksellista pohjaa ja herkkää otetta meidän kaikkien toimijoiden osalta. Ohjaamisessa ja valmentamisessa isossa roolissa on myös kasvattamisen näkökulma. Lapset ovat vielä lapsia ja heidän kyvykkyys erilaisten asioiden ja tilanteiden tunnistamiseksi ja ratkaisemiseksi ovat vasta rakentumassa. Nuorilla ja nuorten kanssa toimimisen haasteet ovat jo hieman erilaisia. Edellämainituista syistä johtuen koulutuksemme pakollisina suoritteina ovat seuraavat vastuulliseen toimintaan ohjaavat verkkokurssit:
- Vastuullinen valmennus (Olympiakomitea).
- Et ole yksin (Väestöliitto).
- Puhtaasti paras (SUEK).
Yllä olevat koulutukset on rakennettu myös I-Tason (lapsuusvaiheen valmennus) valmentajakoulutuksen sisään (jatko-ohjautuminen palvelun tarjoajien palvelimille). Mikäli et ole vielä suorittanut yllä olevia kursseja, löydät ne yksittäisinä kursseina eLentiksen Verkkokursseista. Kurssien suorittaminen voi vaatia kirjautumista.
Lue lisää lentopallon vastuullisuusohjelmasta