Hall of Fame 2020
Neljä uutta henkilöä Hall of Fameen 2020
Lentopallon Hall of Fameen nimettiin neljä uutta jäsentä 24.9.2020 Helsingissä.
Jukka Rajakangas
Pelasi SM-sarjassa 231 SM-ottelua vuosina 1973-1984.
Seurat olivat Raision Loimu, Loimu-79 ja Salon Viesti.
Yksi Suomen mestaruus Loimussa vuonna 1984.
Pelasi 145 maaottelua, yhdet MM-kisat ja kahdet EM-kisat.
On tehnyt peliuransa jälkeen erittäin merkittävää työtä lentopallon seuratoiminnassa Raision Loimussa ja järjestöpuolella SM-liigassa.
On toiminut myös juniorivalmentajana Varissuon Urheilijoissa.
Heli Vainionpää (os. Prepula)
Pelasi SM-sarjassa 299 SM-ottelua vuosina 1986-1993.
Seurat olivat Vaasan Vasama ja Hesa.
Voitti Vasamassa kuusi Suomen mestaruutta 1986-1989, 1991-1992.
Pelasi 148 maaottelua.
Pelasi vuoden 1989 EM-kisoissa Länsi-Saksassa ja oli maajoukkueen kantavia hahmoja sekä pelaajana että joukkueen tsemppaajana.
Länsi-Euroopan mestaruuskisoissa Turkissa 1992 hopeaa ja lukuisia Pohjoismaiden mestaruuksia.
Vuoden naislentopalloilija 1991.
Pentti Uusi-Illikainen
Lentopalloliiton hallituksessa 1975-1988.
Liiton nuorisotoiminnan käynnistäjiä, ensimmäinen minitoimikunnan ja nuorisovaliokunnan puheenjohtaja. Toimikunnan työ tuotti minisäännöt ja Power Cup -turnauksen, joka on nyt maailman suurin nuorison lentopalloturnaus, voidaan siis pitää Power Cupin isänä.
Pudasjärven lentopallotoiminnan ”isä”. Pudasjärvi on tuottanut Suomen lentopalloilulle useita merkittäviä pelaajia, valmentajia ja järjestötoimijoita.
Pohjois-Pohjanmaan piirijaoston pitkäaikainen puheenjohtaja.
Lentopalloseura ETTA ry:n, eri liitoista (SVUL + TUL) olleiden seurojen yhteisen idean kehittäminen ja työryhmän vetäminen ja vaikuttaminen seuran perustamiseksi 1990. Yhteisö oli ensimmäinen yhteistyöllä luotu seura. Etta pelaa Mestaruusliigassa. Uusi-Illikainen on toiminut seuran puheenjohtajana noin 20 vuotta.
Ideoinut ja konsultoinut lentopalloseuroille erilaisia toimintamalleja talouden kehittämiseksi. Näistä parhaita ovat Pohjois-Suomen Erämessut ja Lapin messut.
On edelleen vahvasti lajissa mukana, pelaa veteraanisarjoissa sekä tukee lentopalloilua.
On tehnyt arvokasta työtä lajin tiedottajana mediaan ja suuren yleisöön päin. Tuottanut julkaisuja, historiikkeja jne.
Torsti Seppälä
Suomen Lentopalloliiton ensimmäinen toiminannanjohtaja 1962–1968.
Valmentajakurssien ja erotuomarikurssien vetäjänä koko 60-luvun usealla eri urheiluopistolla ja piiritilaisuuksissa.
Merkittävä alkuunpanija silloisen puheenjohtajan Heikki Kourin kanssa Suomen Lentopalloliiton pääsyksi FIVB:n jäseneksi 1964.
Erotuomarina vuodesta 1958 ja SM-sarjatuomarina 1962 alkaen.
Kansainvälisenä tuomarina mittava ura 1971-1995.
Vihelsi Suomen ensimmäisenä tuomarin Neuvostoliitto-USA-ottelun 1983 Odessassa.
Beach volleyn finaalin vihellys MM-veteraanikisoissa pääsarjassa Australiassa 1994.
Reilusti yli 200 kansainvälistä peliä viheltänyt kymmenissä eri maissa.
Aloitti lentopalloilun 12-vuotiaana partiolippukunnan joukkueessa Keikyällä.
Oli ensimmäisiä jäseniä lentopalloseura FC-57:ssä, jossa nuorten Suomen mestari 1959.
Seurat FC-57, Poliisien Palloseura, Sikariporras.
Pelaajana voittamassa maailmanmestaruuden veteraanien 50-joukkueessa Australiassa 1994.
Pelannut Suomen joukkueessa viisissä MM-kisoissa ja kolmissa veteraanien EM-kisoissa, tuloksena mitali- ja pistesijoja.
Satakunnan lentopalloilun piirivalmentajana 1959-62.
PPS:n valmentajana 1965–1974.
Sikariportaan perustajajäsen ja vahva vaikuttaja sen toiminnassa, mm. 12 vuotta sihteeri, rahastonhoitaja.