Skip to Content

HuKi – Oulun Kisko 0-3, miesten 2. kierros

Huki – Oulun Kisko 0-3 (15-25, 18-25, 14-25)

Suomen Cupin 2. kierroksen ottelu pelattiin Jyväskylässä Gradian liikuntahallilla 19.10. Paikalle oli löytänyt mukavasi yleisöä. (138)

Ottelu alkoi Kiskon komennossa heidän ottaessaan 8-4 johdon, Hukin takerrellessa virheiden kanssa. Kisko syötti vahvasti pitäen Hukin vastaanottoprosentin vain 24% tuntumassa. Erä eteni selkeästi Kiskon hallinnassa loppuun asti.

Hiekanjyvät oli nyt karistettu silmistä ja toista erää kohden. Erä alkoikin tasaisissa merkeissä ja rinta rinnan edettiinkin aina 11-12 tilanteeseen saakka. Huki sai omalla syöttöpelillä painetta Kiskon vastaanotto- peliin ja peli olikin ajoittain jo melko hyvällä tasolla. Pienet asiat ratkaisee lopulta. Huki sortui erän loppu puolella helppoihin virheisiin ja tarvittavaa määrää laadukkaita hyökkäyspaikkoja ei loppuerän aikana saatu luotua. Erä lopulta Kiskolle selkeästi.

Pitkän erätauko ja kolmatta erää kohden. Erä alkoikin Kiskon hallinnassa tilanteen oltua jo 0-5. Hemu otti aikalisän ja Huki kavensikin parhaimmillaan jo pisteen päähän. Koko ottelun jatkuneet ongelmat hyökkäys- pelaamisessa korreloitui myös kolmannessa erässä Hukin hyökätessä vain 20% tehoilla, kaverin vastaavan oltua 48%. Kolmaskin erä Kiskolle, ja samalla koko ottelu.

Kisko oli tilastollisesti kaikilla osa-alueilla parempi. Hyvin luotu torjunta- taktiikka teki Hukin hyökkäämisestä haastavaa ja Kisko saalistikin 9 torjuntaa kolmeen erään. Selkein ero ottelussa olikin hyökkäyspeli, kun Kisko hyökkäsi hyvän vastaanoton jälkeen hurjalla 80% teholla, Hukin jäädessä 31%. Hukin peliä rasitti useat loukkaantumiset ja pelistä puuttui taistelu-asenne.

Parhaat pisteentekijät:
Hänninen 14/+9 (Kisko)
Marttila 13/+10 (Kisko)
Vaittinen 8/+1 (Huki)
Heinänen P 8/-2 (Huki)

ENNAKKO


Huki lähtee haastamaan Oulun Kiskon tähtisikermää!

On tullut aika jälleen tarinan, nimittäin kirjailun tulevasta lentopallo huippunäytelmästä. Nimittäin tulevan viikon lauantaina pelataan huippu tärkeä matsi. Suomen Cupin 2. kierros, josta vain voittaja jatkaa kohti seuraavaa kierrosta, jossa vastaan asettuu liigajoukkue Kokkolan Tiikerit.

Oulun Kisko saapuu vieraaksi Hukin joukkueen kotiluolaan Viitaniemen Gradialle, jonne on varmasti mökki tulossa täyteen. Tätä ottelua ei kannata missata missään nimessä!

Elikkäs olenko oikeutettu vai pakotettu kirjailemaan tarinoita tulevan otteluparin joukkueista, tiedä häntä mutta tässäpä raaka-analyysejä molemmista joukkueista, pelaajistaan, staffistaan ja tietenkin atribuuteista/sääbuusteista, nehän ne ottelut kuitenkin ratkaisevat.

Oulun Kisko, viime kauden 1-sarjan hopeajoukkue on vahvistunut entisestään viime kauden kovasta porukastaan. Viime kaudella lentopallon mestaruusliigassa pelanneita pelaajia haalittiin joukkueeseen hyvissä ajoin ja valinnan varaa joukkueella taisi olla aikas mukavasti, sen verran kovasti kesällä reenailtiin isolla ringillä ja taisi joku pelaaja käydä ulkomailla asti reenaamassa sääbuusteja kuntoon. Liigasta haalittiin passarin tontille Lasse Jäntti, joka vielä viime kaudella otti SM-hopeaa Akaa-Volleyn riveissä, Janne Marttila Karelian Hurmoksen ykköspyssy viime kaudelta hakkurin tontille, kaverilta löytyy myös lahjoja itse beach volleyn parista. Keskitorjujaksi Aapo Huhtamäki Kyky-Betsetin tehtaan miesten organisaatiosta sekä tietenkin hieman viime kaudella loukkaantumisista kärsinyt Aleksi Hänninen Raision Loimusta.

Eli kysyntä ja tarjonta taisivat kohdata tässä tapauksessa, kun mukavasti kokemuspisteitä tuotiin Oulun hienoon porukkaan pelaamaan. Ja jos et vielä seuraa Kiskoa Instagramissa tai TikTokissa niin nyt on sitten sen aika! Sen verran laatu kontettia on vain tarjolla, että oksat pois! Iso peukku tälle.

Niin pitikö tästä vielä jotain muutakin kertoa. No jos edellä mainitut pelaajat laittaisi avauskuusikkoon, saisi jo hyvän porukan kasaan mutta muutama pelaaja pitäisi vielä sinne askiin laittaa. Lähdetäänpäs seuraavaa keskitorjujaa laittamaan sinne, joka sattuu olemaan Leevi Alajärvi. Tämä takuu varma luottoratsu pelaa kolmatta kauttaan Kiskon porukassa, jota ennen kävi liigassa pyörähtämässä Lakkapään riveissä. Varmasti valmentajien ratkaisu, kun takuu varmaa tehtaan takuuta halutaan kentälle.

Sitten puuttuisi vielä libero(t) ja yp. Lähetään pampersukkeleista liikkeelle. Kokemusta isolla K:oolla tulee tältä pelipaikalta löytymään; On Petteri Kiilunen sekä Jyri Puolakka. Tämä kaksikko taistelee takakentällä hurjasti ja välillä intoutuvat hurjastelemaan sen verran kovasti, että eihän sinne kenttään mikään pallo tunnu tippuvat. Tämä akseli ei varmastikaan tule pettämään, vaikka millaista ropellia kenttään koittaisi laittaa. Vahvaa tekemistä ja valmentajilla tiukka paikka, kumpi aloittaa vai pelaako molemmat. Sitten palapelin kulmapala, vielä ehkä kirkkain tähti joukkueesta, sarjan ehkä se toisiksi paras (Marko is the leader tietäjät tietää) Otso Hakala. Jos puhutaan yleispelaajista, niin tässä kaverissa on juuri sellainen paketti kasassa kuin yleispelaajalta vaaditaan. Vastaanotto taattua laatua, hyökkäys ratkaisuja löytyy vaikka muille jakaa ja järisyttävän kova syöttö, joka huhujen mukaan on pistämässä Ouluhallia remonttiin piakkoin, ellei kaveri ala rauhoittua tuon hypärisyötön kanssa. Yksi painauma tainnut jo tulla betoniin, niin eikö harjoituksissa olisi pistettävä kielto kaverille tuollaisten syöttöjen suhteen. Vaihtoikin viime 1-sarjapelissä syötön jalat maassa syöttöön, joka oli näköjään aivan yhtä tehokas. Tässäpä olisi villi veikkaukseni joukkueen aloittavasta rungosta, voihan se olla, että täysin väärässä olen. Vaihdosta löytyy kyllä jokaiselle pelipaikalle laadukkaita vaihtoehtoja, mm. Markus Tammelaa, Mäkisen Jussia, Oskari Seppää yms. Ja ei voi missään nimessä olla puhumatta valmennusjohdosta/staffista kun penkin päästä löytyy meritoitunut ja kokenut Sami Kurttila aisaparinaan Sami-Pekka Laukkanen. Psyykkisenä valmentajana Kari Seppä, apuvalmentajina Karri Raveala, sekä Oskari Vierelä, huoltajana Sandra Salumaa ja joukkueen GM Toni Kangaskorte. Mutta tässäpä tämä tältä kertaa katsotaanpas toista joukkuetta tuota Jyväskylän sakkia sitten.

Huki Jyväskylä viime kauden hopeajoukkue miesten 2-sarjassa, joten tuleva koitos on erittäin kutkuttavan mielenkiintoinen ja Huki saattaa lähteä otteluun pienoisena altavastaajana, mutta yksi salainen ase on käytössä, jonka monet joukkueet tulevat huomaamaan, nimittäin kotiyleisön armottoman kova kannatus. Tämä tuo kentällä aivan uuden vaihteen, jossa monet sakit tulevat kyllä ihmettelemään, että mitä täällä tapahtuu. Ja tätä Hukin porukka tulee tarvitsemaan, jotta kaadetaan suuri Kiskon porukka!
Katsellaanpas sitten Hukin rosteria. Hmmm.. Jaahas. Hukin joukkueesta löytyy laajaa rosteria. Ainakin peliaika sen on näyttänyt, sillä jokainen ukkeli on tainnut käydä askissa pelaamassa palloa. No tietenkin on nostettava keskisuomen kovimman härän tittelin omaava Timo Vaittinen, joka peli päivisin tykkää hyökätä palloja kenttään kovalla prosentilla. Otto Keinonen, tuo ilopilleri vailla vertaa vertyy parhaimpaansa, kun sen aika on eli mitä tiukempi tilanne niin sankarin viittaa tykkää ottaa vastaan. Aleksi Oksanen väkivahvaa hyökkäämistä ja hyökkäykset lähtevät korkealta ja kovaa kohti kenttää. Syöttö erittäin mukavalla mallilla sille päälle sattuessaan. Teemu Vanhamäki, tätä takuuvarmaa tehtaanmiestä ei päätä palele tiukoissakaan tilanteissa, vaan kyllä kaveriin voi luottaa kuin kallioon. Keskitorjujina Juho HULK Hulkkonen on pelottava ja voi pojat kyllä vastustajat ovat tainneet monesti jo eksyä kotimatkalta, kun kaveri ottanut niin tylyjä torjuntoja vastustajista. Sami sekä Oskari väkivahvoja härkiä molemmat, jotka paukuttavat palloa kenttään isolla prosentilla. Passari veijarit Jaakko Siika-Aho sekä Oskari Murtoniemi edustavat kokemusta ja nuoruutta, sitä voidaan miettiä, kumminko päin se menee. Liberona itse toimitusjohtajan elein työtä tekevä Simo Lehtonen on kuin vuori, jota vastustajat eivät voi ylittää.
Ristipaikalla veljeksistä vanhempi Patrik Heinänen omaa vahvan fysiikan ja pallo lähtee kädestä kuin kanuuna. Henrik se otti vetovastuun loukkaannuttuaan Ducks pelissä ja tästä on oikein hyvä jatkaa matkaa. Simo Näkkiä ei olla vielä uskallettu päästää täysin irti, jälki tulee olemaan tuhoisaa, joten säästetäänhän vähän myöhempäänkin näitä suorituksia. Apuvalmentajina Vilma Kiikkala, sekä Sami Oksanen. Ja itse oikeutettu GM Vili Tinakari. Tästä jatketaan siis harjoitus viikkoa kohti tulevan lauantain koitosta! Tule sinäkin paikalle katsomaan huippu lentopalloa!!

LA 19.10 KLO 15:00
Viitaiemi, Gradia

Back to top