Skip to Content

Lentisnaisista ei ollut Saksan horjuttajaksi

Suomen naisten lentopallomaajoukkueesta ei ollut torstaina Saksan horjuttajaksi EM-karsintaottelussa täpötäydessä Palmberg Arenassa Schwerinissä. Kotijoukkue kuittasi voiton erin 3-0 (25-20, 25-20, 25-15).

Suomi lähti haastamaan vahvasti avauspelissä toiminutta Saksan torjuntaa ja onnistukin siinä jättäen kotijoukkueen kolmeen torjuntaan. Hyökkäyksessä kotijoukkue oli kuitenkin paljon parempi (Saksa 49 %, Suomi 29%) ja sen syöttö osoittautui paljon Suomea tuhoisammaksi. Suomi ei saanut syötöllään riisuttua Saksaa aseistaan oikein lainkaan..

Suomen parhaimmistoa olivat ilman hyökkäysvirheitä pelannut Jessica Kosonen (6/+3) sekä paras pistenainen Suvi Kokkonen (11/+1, 3 torjuntaa).

Lohkon aiemmissa otteluissa Sveitsi voitti Suomen Turussa 3-2 ja Saksa puolestaan Sveitsin 3-0. Näin lohkon puolessa välissä Saksalla on täydet kuusi sarjapistettä, Sveitsillä kaksi ja Suomella yksi piste.

EM-karsintojen jälkimmäinen puolikas pelataan ensi vuoden elokuun alussa, kun ensin Suomi kohtaa Saksan kotikentällä 2/3.8. ja perään Sveitsin vieraissa viikkoa myöhemmin. Näiden pelien välissä pelataan Saksa – Sveitsi.

EM-lopputurnauspaikan saavuttaa kaikkien seitsemän lohkovoittajan lisäksi viisi parasta lohkokakkosta. Käytännössä Suomen mahdollisuus kisapaikan saavuttamiseen on voittaa molemmat jäljellä olevat ottelut täydellä pistepotilla.

Kesällä Nations Leaguetakin pelannut Saksa on Euroopan rankingissa kuudes, Suomi 27:s. Maailman rankigissa Saksa on sijalla 12, Suomi 42.

Suoran paikan 2026 EM-lopputurnaukseen saavat 2023 EM-kisojen kahdeksan parasta sekä neljä turnausisäntää. Turnausjärjestäjät ovat Ruotsi, Tsekki, Azerbaijan sekä Turkki. Suoran kisapaikan edelliskisojen. 2023 menestyksellään ovat varmistaneet Serbia, Hollanti Italia, Puola, Ranska, Bulgaria, Ukraina, Slovakia.

Suomen avaus oli otteluun sama kuin Turussa Sveitsiä vastaan: Kaisa Alanko, Yasmine Madsen, Suvi Kokkonen, Jessica Kosonen, Netta Rekola, Daniela Öhman ja Netta Laaksonen (lib.).

Avasuerässä Suomi sai pidettyä Saksan ilman yhtään torjuntaa, joita se otti avauspelissä Sveitsiä vastaan peräti 22 kappaletta kolmeen erään. Suomi hyökkäsi erässä vähin virhein, mutta turhan tehottomasti (29%). Etenkin hakkuripeli oli tehotonta. Saksan laajalta tullut hyvä hyökkäysteho tekikin eron erässä (47%). Myös puolutuspelaamisessa kotijoukkue oli selkeästi vahvempi. Erä Saksalle 25-20.

Toisessa erässä Saksan syöttö teki pahaa jälkeä: viisi ässää ja Suonen vastaanottoprosentti 35. Suomen hyökkäyspeli oli edelleen vaikeuksissa hyökkäysprosentin jäätyä 25%. Erä Saksalle jälleen 25-20.

Saana Lindgren tuli kolmanteen erään hakkuriksi.Isoakaan muutpsta edellisiin eriin ei nähty ja Saksa otti selkeän erävoiton 25-15.

Päävalmentaja Nik Buser:

– Se mitä näimme oli todellisuus. Ero maailman TOP12 joukkueen ja meidän välillä on tällainen tällä hetkellä. Saimme selkeitä ideoita mitä meidän pitää tehdä. Se ottaa aikaa. Pelaajkehitykseen on edelleen sijoitettava.  

– Suunnitelmamme ei selkeästikään toiminut. Emme saaneet heidän vastaanottoa vaikeuksiin syötöllämme ja he pääsivät pelaamaan keskeltä melko paljon tehokkaasti. Kun saimme asiaa kuntoon, emme pystyneet sitä kääntämään vastahyökkäyksiemme kautta pisteiksi.Heidän syöttöpelaaminen oli puolestaan erinomaista ja olimme isoissa vaikeuksissa.

– Hyvä että pelaajiamme lähtee nyt yhä kovempiin liigoihin ja joukkueisiin  tulevaisuutta ajatellen. 

Saksa-ottelu oli naisten maajoukkuehistorian 746. Voittoja on 371 ja tappioita 374. Lisäksi yksi tasapeli. Suomi oli kohdannut Saksan aiemmin vain kerran maaottelussa, 2017 MM-karsinnoissa, jossa koki 0-3 -tappion.

Naisten maajoukkueen verkkosivut
https://www.lentopallo.fi/maajoukkueet/naiset/

Naisten pelaajakortit
https://www.lentopallo.fi/maajoukkueet/naiset/pelaajakortit/

Naisten karsintalohkot (Euroopan ranking)
A: Saksa (6), Sveitsi (26), Suomi (27)
B: Belgia (10), Unkari (25), Tanska (28)
C: Slovenia (13), Israel (24), Viro (29)
D: Bosnia & Hertsegovina (15), Montenegro (23), Latvia (31)
E: Espanja (16), Portugali (22), Georgia (32)
F: Kreikka (17), Itävalta (21), Pohjois-Makedonia (33)
G: Romania (18), Kroatia (19), Kosovo (nr.)

Suomen naisten karsintalohkon ohjelma:
18.8 2024 Suomi – Sveitsi, Turku 2-3
24.8. 2024 Sveitsi – Saksa 0-3
29.8. 2024 Saksa – Suomi, Schwerin 3-0
2.-3.8. 2025 Suomi – Saksa
6.8. 2025 Saksa – Sveitsi
9.-10.8. 2025 Sveitsi – Suomi

Suomen EM-karsintajoukkue

Nro, Nimi, pelirooli, pituus, seura 24-25, ikä, maaottelut

3 Netta Rekola KP 183 LP Kangasala 23 28
5 Suvi Kokkonen YP 182 CSO Voluntari (ROM) 24 102
6 Jessica Kosonen YP 174 Mulhouse (FRA) 27 40
7 Emmi Jalonen P 173 LP Kangasala 25 21
8 Kaisa Alanko P 173 Houston LOVEB (USA) 31 147
10 Laura Penttilä L 162 LP Kangasala 22 26
13 Emilia Kääntä YP 179 Michelbeke (BEL) 24 18
15 Daniela Öhman KP 184 Rapid Bukarest (ROM) 27 116
16 Netta Laaksonen L 173 Hämeenlinnan Lentopallokerho 23 43
17 Saana Lindgren H 188 Terville (FRA) 24 18
18 Taija Tikka KP 181 Puijo Wolley 26 11
20 Yasmine Madsen H 182 Quimper (FRA) 25 78
26 Heini Ahtola YP 187 LP Kangasala 20 8
29 Ella Autere KP 188 Quimper (FRA) 24 3

Staff
Päävalmentaja Nikolas Buser
Apuvalmentaja Pekka Seppänen
Joukkueenjohtaja/apuvalmentaja Ari-Matti Joki
Fysiikkavalmentajat Laura Järvinen
Fysioterapeutti Laura Gustavsson
Tilastot Chiara Biena
Lääkäri Krista Tapaninaho
Tiedotus Toni Flink

Teksti: Toni Flink

Back to top