Sinivalkoiseen aikaan – maajoukkuelegendat Veljesten ohjaksiin
Miesten lentopallomaajoukkueen valmennuskuviot uusiksi – Mikko Esko ja Olli Kunnari palaavat maajoukkueeseen uusissa tehtävissä Isona osana miesten lentopallomaajoukkueen nousussa 2000-luvun kahtena ensimmäisenä vuosikymmenenä toimineet pelaajalegendat Mikko Esko (45) ja Olli Kunnari (42) palaavat nyt maajoukkueeseen uusissa rooleissa. Kaksikko muodostaa Veljesten valmennuskaksikon, jossa Kunnari toimii päävalmentajana ja Esko valmennustehtävien lisäksi ns. general managerin roolissa. Kunnarin sopimus on 2+2 vuotinen ja Esko siirtyy puolestaan Lentopalloliiton työntekijäksi toistaiseksi voimassa olevalla työsopimuksella.
Olli Kunnarin toimenkuva on ns. perinteinen päävalmentajuus. Kunnari toimii talvet seurajoukkuevalmennuksessa ja kesät Veljesten päävalmentajana.
Mikko Eskon rooliin GM:na kuuluvat mm ohjelman suunnittelu ja toteutus yhdessä päävalmentajan ja urheilutoimenjohtaja Tapio Kangasniemen kanssa sekä yhteydenpito pelaajien ja seurojen kanssa. Lisäksi kansainvälisen verkoston luominen huippulentopallon ympäristössä on tärkeässä roolissa, kuten myös suomalaisen lentopallon kokonaisvaltainen kehittäminen yhteistyössä seurojen kanssa.
Kaksikko aloittaa tehtävässä välittömästi ja ensimmäisen kesän haasteina ovat touko-kesäkuussa pelattava Euroopan Kultainen liiga sekä syksyn EM-karsintojen ensimmäiset ottelut.
Urheilutoimenjohtaja Tapio Kangasniemi:
– Lentopallon miesten maajoukkuetta johdetaan nyt puhtaasti sinivalkoisin värein. Suomalaisen valmennusosaamisen arvostaminen ja kehittäminen ovat tärkeimpiä perusteita näille päätöksillemme. Huippu-lentopallon osalta olemme ammentaneet viime vuosina valmennusosaamista Suomeen ulkomailta. On ollut etuoikeutettua työskennellä ja kehittää suomalaista lentopalloa ja maajoukkuetoimintaa kansainvälisesti meritoituneiden valmentajien kuten Mauro Berruton, Daniel Castellanin Joel Banksin johdolla. He kaikki ovat jättäneet merkittävän perinnön huippu-lentopallon kehittämiseen Suomessa. Tuomas Sammelvuo toimi maajoukkueen päävalmentajana pelaajauransa jälkeen, mutta tästäkin vaiheesta on jo aikaa. Uskon vahvasti, että suomalainen valmentaja on maajoukkueellemme merkityksellinen arvo jo sinänsä. Tarvitsemme lentopallokentän yhteisöllisyyttä ja yhteisiä tavoitteita – nämä ratkaisut osaltaan mahdollistavat pohjan tälle työlle.
– Veljesten seuraava pelaajasukupolvi on ajettu sisään Joel Banksin valmennuksen toimesta ja siinä onnistuimme kohtuullisen hyvin. Huippu-urheiluun kuuluu tavoitteellisuus ja muutamat hävityistä otteluista harmittavat vieläkin – niissä olisi ollut mahdollisuudet kääntää ne voitoiksi. Keskitymme kuitenkin pidempään matkaan ja meidän pitää osata katsoa tulevaisuuteen ja tehdä töitä tavoitteellisesti ja pitkäjänteisesti. Nyt on tämän seuraavan vaiheen aika. Nyt viemme meidän potentiaalisia nuoria Veljeksiä kohti tulevia arvokisoja sekä kovempia lentopallosarjoja.
– Olli Kunnarilla on hyvät kontaktit pelaajavuosiltaan ja mielelläni näkisin hänet jonain päivänä valmentavan jotain maailman parhaista seurajoukkueista ja raivaavan lisää mahdollisuuksia suomalaisille lentopallovalmentajille maailmalla Tuomas Sammelvuon, Tommi Tiilikaisen ja Kasper Vuorisen vanavedessä. Mikko Eskon kontaktit ja osaaminen ovat myös huippuluokkaa ja näin kansainvälinen yhteistyö seurojen, valmentajien ja managereiden kanssa onkin olennainen osa Mikon työnkuvaa
Päävalmentaja Olli Kunnari:
– Upea haaste itselleni jo valmennusuran tässä vaiheessa. On suuri kunnia päästä mukaan maajoukkueeseemme tässäkin roolissa. Odotan kovaa työntekoa niin itseltäni kuin joukkueelta. Edessä on hienoja yhteisiä kokemuksia, kehityskaarta yksilöiltä sekä joukkueelta. Lupaan tuoda mukaan oman persoonani ja kokemukseni. Maajoukkue toimintaympäristönä on kovin tuttu, toki nyt eri roolissa. Hienoa päästä myös Mikon ja muun tulevan staffin kanssa tekemään tiivistä yhteistyötä.
General manager Mikko Esko:
– Olen todella innoissani monipuolisesta työnkuvasta ja paluusta maajoukkueeseen.
Valmennuksellisesti apuvalmentajan roolissa on ajatus tehdä töitä passarien kanssa ja auttaa, kehittää heitä sekä heidän pelaamistaan. Muuten olen Ollin tukena. Hän päävalmentajana päättää, mitkä vastuualueet kuuluvat minulle. Olemme ja alustavasti näistä keskustelleetkin.
Veljekset ovat tällä hetkellä Euroopan rankingissa sijalla 15 ja maailmanrankingissa sijalla 23.
Uudistuneen arvokisakalenterin myötä tarjolla on ensi vuodesta lähtien heti todella upeita haasteita vuosittain: 2025 MM-kilpailut, 2026 EM-kilpailut, 2027 MM-kilpailut, 2028 Los Angelesin olympialaiset sekä EM-kilpailut.
* * *
Maajoukkueen uuden valmennusjohdon urat tiivistettynä
Mikko Esko
45-vuotias, syntynyt 3.9.1978
Kasvattajaseura: VaLePa
Seura 2023-2024: VaLePa, passari
305 miesten maaottelua (2. eniten)
1. A-maaottelu: 3.5.2000 Suomi – Viro
Viimeinen maaottelu: 11.9.2021 Suomi – Puola, EM-neljännevälierä
2 MM-kilpailut, 5 EM-kilpailut
Liigaura Suomessa 1995-2001, 2015-
SM-mitalit: 7-1-2
Suomen Cupin mitalit: 9-2
Kauden paras miestulokas 1998
Vuoden paras lentopalloilija 2007, 2008, 2009
Kauden paras lentopalloilija 2009, 2010, 2011, 2018
Kauden paras mieslentopalloilija 2006, 2008, 2011, 2012, 2013
Kauden paras miesliigapelaaja 2018, 2019
Mestaruusliigan tähtiseitsikossa 2017, 2018, 2019, 2021,2022, 2023
Pelannut Suomen lisäksi yhteensä 14 kautta Saksassa, Belgiassa, Italiassa, Venäjällä ja Turkissa
Belgiassa mestaruus 2004 ja hopea 2005, Turkissa hopea 2015, Saksassa pronssia 2002, Belgian cupmestari 2004, Turkin cupmestari 2015
CEV Cupin hopea 2014
Olli Kunnari
42-vuotias, syntynyt 2.2.1982
Kasvattajaseura: Alahärmän Kisa
Seura 2023-2024: Akaa-Volley, päävalmentaja
251 miesten maaottelua (9. eniten)
1. A-maaottelu: 23.7.2002 Suomi – Tunisia
Viimeinen maaottelu: 13.10.2015 Suomi – Italia, EM-neljännevälierä
1 MM-kilpailut, 5 EM-kilpailut
Liigaura Suomessa pelaajana: 2000-2004, 2011-2020 (528 ottelua)
SM-mitalit: 6-1-3
Suomen Cupin mitalit: 5-2
Kauden paras lentopalloilija 2014
Vuoden paras lentopalloilija 2012, 2014
Kauden paras miesliigapelaaja 2004, 2012, 2013, 2014
Mestaruusliigan tähtiseitsikossa 2004, 2012, 2013, 2014, 2016, 2017, 2018
Vuosikymmenen paras liigapelaaja 2010-2019
Pelannut Suomen lisäksi yhteensä seitsemän kautta Ranskassa, Puolassa, Kreikassa ja Turkissa. Kreikan mestari 2010, Ranskan cupin voitto 2007, Puolan cupin hopeaa 2009, Kreikan cupin hopeaa 2010
Liigaura Suomessa valmentajana: 2020-2021 VaLePa apuvalmentaja, 2021- Akaa-Volley päävalmentaja
SM-mitalit päävalmentajana: 0-1-1
Suomen Cup päävalmentajana: 0-1
SM-mitalit apuvalmentajana: 1-0-0