U19 -pojille arvottiin MM-kisavastustajat ensi kesäksi Uzbekistaniin
Alle 19-vuotiaiden poikien lentopallon MM-lohkoarvonta suoritettiin keskiviikkona, josta saatiin selville myös Suomen lohkovastustajat Uzbekistanin Taškentissa 24.7. -3.8. 2025 pelattavaan MM-lopputurnaukseen.
Suomen lohkoon arvottiin edellisten MM-kisojen pronssijoukkue Etelä-Korea (maailman ranking 4), 2023 MM-nelonen USA (3), ikäluokassa kuusi maailmanmestaruutta voittanut mutta jo 19 vuotta ilman mitalia kisojen alkaessa oleva Brasilia (9), Kolumbia (12) sekä Kuuba (16).
Suomi oli sijoitettu viimeiseen arvontakoriin maailmanrankingin ollessa 26.
U19 MM-turnaus pelataan neljässä kuuden joukkueen alkulohkossa. Kaikkien lohkojen neljä parasta selviytyy pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle eli neljännesvälieriin 16 parhaan joukkoon. Tämän jälkeen pelataan pudotuspelit aina finaaliin asti. Alkulohkojen viidenneksi ja kuudenneksi sijoittuneet pelaavat pudotuspelit sijoista 17-24.
Ikäluokan MM-killpailuja on pelattu kahden vuoden välierin vuodesta 1989 låhtien. Suomi on ollut mukana aiemmin kahdesti: 1993 sijoitus oli Turkissa 7., ja 2013 Meksikossa 11.
Päävalmentaja Oskar Muurinen:
-On upeaa päästä mittaamaan osaamista ja omaa pelaamista maailman parhaiden joukkueiden joukossa. Tämä on monelle ainutlaatuinen kokemus, pitää nauttia kaikesta tästä.
-Totta kai lohko näyttää kovalta, mutta myös hyvin mielenkiintoiselta. Pääsemme pelaamaan ympäri maailmaa tulevia erilaisia maita vastaan.
-Ennakkotietoa on tässä vaiheessa tietysti vielä tulevista vastustajista hyvin vähän, mutta jatkopeleihin tietysti asetetaan tavoite ja sen toteutuminen vaatii ison työn ihan jokaiselta.
Teksti Toni Flink
Kuvat CEV